KKO antoi en­nak­ko­pää­tök­sen to­dis­te­lu­kus­tan­nus­ten korvaamisesta

02.12.2024 10:12

Hovioikeus oli rikoslain 7 luvun 6 §:n perusteella katsonut vastaajalle aikaisemmin tuomitut vankeusrangaistukset riittäväksi seuraamukseksi hänen syykseen myöhemmin luetusta rikoksesta.

Korkein oikeus katsoi, että vastaaja oli velvollinen suorittamaan valtiolle hänen syykseen myöhemmin luetun rikoksen selvittämiseksi tarpeelliset todistelukustannukset.

Arviointi tässä tapauksessa

Rikosoikeudenkäyntilain 9 luvun 1 §:ssä säädetään rikoksesta rangaistukseen tai muuhun rikosoikeudelliseen seuraamukseen tuomitun oikeudenkäyntikuluvastuusta valtiota kohtaan. Pääsääntö on, että rikokseen syyllistynyt henkilö on velvollinen korvaamaan valtiolle säännöksessä tarkoitetut oikeudenkäyntikulut, ja säännöksen soveltamisalan ulkopuolelle on rajattu ne tilanteet, joissa vastaaja jätetään rangaistukseen tai muuhun seuraamukseen tuomitsematta.

Korkein oikeus toteaa, että silloin kun aikaisempi rangaistus katsotaan rikoslain 7 luvun 6 §:n perusteella riittäväksi seuraamukseksi tuomittavana olevasta rikoksesta, aikaisemmasta rangaistuksesta tulee myös uuden rikoksen seuraamus. Säännöksen soveltamisella pyritään siihen, että rikoksentekijän kokonaisrangaistus muodostuisi samaksi riippumatta siitä, onko rikokset käsitelty yhdessä vai useammassa oikeudenkäynnissä. Siten rikoslain 7 luvun 6 §:n soveltamisessa on asiallisesti kysymys yhteisen vankeusrangaistuksen tai yhdistelmärangaistuksen määräämisestä. Nämä tilanteet eivät rinnastu rikosoikeudenkäyntilain 9 luvun 1 §:n perusteluissa tarkoitettuun tilanteeseen, jossa vastaaja jätetään rikoksen vähäisyyden ja anteeksiannettavuuden tai syyntakeettomuuden vuoksi rangaistukseen tuomitsematta.

Edellä mainituilla perusteilla rikosoikeudenkäyntilain 9 luvun 1 §:n sanamuotoa ja tarkoitusta vastaa parhaiten tulkinta, että rikoslain 7 luvun 6 §:n soveltamisessa on kysymys säännöksessä tarkoitetusta rangaistukseen tuomitsemisesta. Kuten hovioikeus on todennut, todistelukustannusten korvausvelvollisuus ei ole luonteeltaan rikosoikeudelliseen seuraamukseen rinnastettava, eikä rikosoikeudellinen laillisuusperiaate rajoita säännöksen tulkintaa.

Korkein oikeus katsoo, että todistelukustannusten korvaamista koskevaa säännöstä sovellettaessa rikoksesta tuomitun on katsottava tulleen tuomituksi rangaistukseen silloin, kun aikaisempi rangaistus katsotaan riittäväksi seuraamukseksi myös myöhemmin hänen syykseen luetusta rikoksesta. Näin ollen A on velvollinen korvaamaan valtiolle asiassa aiheutuneet todistelukustannukset. Aihetta hovioikeuden tuomion lopputuloksen muuttamiseen ei ole.

Katso Korkeimman oikeuden ratkaisu KKO:2024:73 Suomen Laki -hakupalvelussa.

Vertaa myös ratkaisuun KKO:2021:71.

Juridiikan sisältöpalvelut

Juridiikan parhaat sisällöt

Alma Talent Lakitieto -sisältökokonaisuutta tuottavat juridiikan parhaat asiantuntijat. Laadukas ammattikirjallisuus, keskeisten lainsäädäntömuutosten tulkinta päivittyvissä hakuteoksissa sekä pääsy ajantasaiseen lainsäädäntöön ja oikeuskäytäntöön tukevat onnistumistasi työssä. Asiantuntijatekijämme tuottavat käyttöösi myös artikkeleja ajankohtaisista aiheista.

Kirjoittaja Suomen Laki -toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää