Sähköinen kiinteistökauppa – usein kysytyt kysymykset
Voiko kiinteistökaupan tehdä sähköisesti?
Kiinteistökaupan voi tehdä sähköisesti hyödyntämällä Maanmittauslaitoksen Kiinteistövaihdannan palvelua (KVP). Kauppakirjan luonnostelu onnistuu puolestaan Alman digitaalisessa kiinteistökauppapalvelussa.
Molempien palveluiden onnistuu samoilla tunnuksilla.
Tekemällä kaupan sähköisesti, ei pankkiin enää tarvitse varata aikaa kaupantekoa varten, sillä kauppakirja allekirjoitetaan digitaalisesti Kiinteistövaihdannan palvelussa. Kaupat voidaan siis hoitaa myös täysin etänä, sillä kaikki tai vain osa kaupan osapuolista voi allekirjoittaa kauppakirjan etänä. Allekirjoitustilaisuus voidaan sopia myös vaikkapa välittäjän toimistolle. Luonnostelupalvelussa kiinteistövälittäjän on mahdollista seurata reaaliajassa allekirjoitusprosessin etenemistä (kuka allekirjoittanut, kenen allekirjoitus vielä puuttuu).
Sähköisessä kiinteistökaupassa ei myöskään tarvita kaupanvahvistajaa.
Miten digitaalisen kiinteistökauppapalvelun ja Kiinteistövaihdannan palvelun (KVP) käyttöönotto tapahtuu?
Palvelun käyttöönotto edellyttää voimassa olevaa sopimusta Alman tietopalveluiden käytöstä sekä erillisten sopimuksien tekoa Alman ja Maanmittauslaitoksen (MML) kanssa. Alman sopimuksen saat yhteyshenkilöltäsi tai asiakaspalvelusta. MML:n sopimuksen saat Alman yhteyshenkilösi kautta tai voi tilata sen täältä: https://www.maanmittauslaitos.fi/lomakkeet/kvp_asiakassopimus
Lomakkeelle valitaan integraattoriksi Alma Media Suomi Oy ja täytetään integraattorin yhteyshenkilön tiedot: Antti Kilpiö, antti.kilpio@almatalent.fi, 0400446213.
Kun molemmat sopimukset on allekirjoitettu ja tarvittavat liitteet (mm. tietoturvaliite) on toimitettu MML:lle, MML käsittelee asian ja ilmoittaa sopimuksen yhteyshenkilölle sähköpostilla, kun palvelun käyttöoikeus voidaan myöntää. Alma toimittaa tarvittavat kirjautumistiedot ja käyttöohjeet.
Käyttöönotto kannattaa tehdä hyvissä ajoin, vaikka sähköinen kiinteistökauppa ei vielä tuntuisikaan ajankohtaiselta, sillä ruuhkaisina aikoina käyttöoikeuden myöntämiseen voi kulua jopa useampi viikko.
Mitä vaiheita sähköiseen kiinteistökauppaan kuuluu?
- Kaupan valmistelu
- Kauppakirjan luonnostelu (KLP:ssa)
- Allekirjoitusprosessin käynnistys (KVP:ssa)
- Kauppakirjan allekirjoitus
- Kauppa on syntynyt
- Maksut
Voiko kiinteistökaupan tehdä valtakirjalla?
Kiinteistökaupan voi tehdä valtakirjalla.
Kun sähköisessä kiinteistökaupassa otetaan käyttöön Kiinteistökaupan luonnostelupalvelu (KLP), ei kaupankäyntiin tarvita valtakirjaa, vaan kaupanteko onnistuu digitaalisesti, vaikka osapuolet olisivat eri puolilla maapalloa.
Mitä kiinteistön kauppakirjassa pitää olla?
Kiinteistökauppaa säätelevä maakaari vaatii kauppakirjasta löytyvän ainakin seuraavat tiedot:
- Kaupan osapuolet
- Kohde
- Hinta
- Omistusoikeuden siirtymisen ehdot
- Kauppahinnan maksamisen ehdot
Kaupan pakollisten ehtojen, eli omistusoikeuden siirtymisen ja kauppahinnan maksamisen, lisäksi muut ehdot voi lisätä KLP:ssa joko valmiiden malliehtojen avulla tai erillisenä liitteenä. Kaupan liitteeksi voi liittää kaikki samat kaupan kannalta oleelliset dokumentit, kuin perinteiselläkin tavalla hoidettavassa kiinteistökaupassa. Huomioithan kuitenkin, että palveluun on mahdollista lisätä enintään 10 liitetiedostoa, joiden yhteiskoko voi olla enintään 20 Mt. Palvelu ottaa vastaan ainoastaan .pdf- ja .jpg-tyyppisiä liitteitä.
Kauppakirjaluonnokseen on mahdollista KLP:ssa sisällyttää myös sähköisten panttikirjojen siirtositoumus, jolloin panttikirjojen nykyinen haltija (esim. myyjän pankki) käy hyväksymässä sen Kiinteistövaihdannan palvelussa sen jälkeen, kun myyjä on vastaanottanut kauppakirjan.
Kuka tekee kiinteistön kauppakirjan?
Välittäjä laatii kiinteistön kauppaa koskevan kauppakirjan.
Kaupanteko Kiinteistökaupan luonnostelupalvelun avulla on turvallinen tapa hoitaa kiinteistökauppa, sillä sinne arkistoituu kaikki lopulliset asiakirjat, esim. allekirjoitetut kauppakirjat, mutta myös kaikki tekemäsi asiakirjaluonnokset. Lisäksi palvelu tarkastaa välittäjän puolesta reaaliajassa tietoja eri viranomaislähteistä. Yrityskohtaiset ja henkilökohtaiset esiasetukset sekä valmiit malliehdot nopeuttavat kauppakirjaluonnosten tekoa sekä estävät kirjoitusvirheiden tekemistä.
Kiinteistökaupan luonnostelupalvelussa on tarjolla tuki monenlaisille kiinteistökaupan tyypeille. Kaupan osapuolena voi olla yritys sekä myyjänä kuolinpesä. Voit myös käynnistää KLP:stä kaupan, joka käsittää useamman kohteen.
Milloin sähköisen kiinteistökaupan kauppakirja allekirjoitetaan?
Kiinteistökaupan luonnostelupalvelusta (KLP) kauppakirja lähetetään Kiinteistövaihdannan palveluun (KVP), jolloin kiinteistön myyjä saa vastaanottoilmoituksen sähköpostiinsa. Myyjä allekirjoittaa kauppakirjan, jonka jälkeen ostajalle lähtee allekirjoituskutsu. Kaikkien myyjien tulee allekirjoittaa kauppakirja ennen kuin ostaja/ostajat saavat sen allekirjoitettavaksi.
Voiko kauppakirjan allekirjoittaa etänä?
Kyllä voi, kunhan ostajalla ja myyjällä on voimassa olevat pankkitunnukset, mobiilivarmenne tai varmennekortti tunnistautumista varten.
Onko kauppakirja sitova?
Kyllä, kauppakirja on sitova. Myös allekirjoitettu esisopimus on sitova.
Onko kiinteistön ostotarjous sitova?
Ei ole. Tämän takia on suositeltavaa tehdä esisopimus, jolloin tarjous saadaan lukittua.
Myös perinteisessä kiinteistökaupassa Kiinteistökaupan luonnostelupalvelua (KLP) voidaan hyödyntää sitovan esisopimuksen tekemiseen, vaikka kauppoja ei tehtäisikään sähköisesti.
Mitä papereita kiinteistökaupassa tarvitaan?
Lain mukaan ainoa vaadittu dokumentti on kauppakirja. Hyvän välitystavan mukaan kiinteistökaupassa olisi hyvä olla lainhuutotodistus, rasitustodistus kiinteistörekisteriote sekä tarvittaessa karttatuloste.
Selonottovelvollisuus vaatii näiden todistusten olevan ajantasaisia kaupantekohetkellä. Lainhuuto- ja rasitustodistuksen voi ostaa etukäteen Tietopalveluista ja liittää luonnosteluvaiheessa kauppakirjan liitteeksi.
Mihin lainhuudatustodistusta tarvitaan?
Kiinteistön omistajan selvittämiseen. Se on hyvä hankkia jo toimeksiantosopimuksen yhteydessä.
Sähköisessä kiinteistökaupassa lainhuuto lähtee vireille automaattisesti kaupanteon jälkeen, eli pankin ei tarvitse erikseen tehdä lainhuutohakemusta. Välittäjä saa pankilta maksukuitin kauppahinnan maksusta, jonka välittäjä voi liittää sähköiseen lainhuutohakemukseen KVP:n (Kiinteistövaihdannan palvelu) kautta. Myös ostajan pankki voi tehdä tämän asiamies-roolissa.
Mitä kaupanvahvistaja tekee sähköisessä kiinteistökaupassa?
Sähköisessä kiinteistökaupassa kaupanvahvistajaa ei enää tarvita.
Perinteisesti kaupanvahvistaja on tarkistanut ostajan ja myyjän henkilöllisyyden sekä kauppakirjan, jotta se täyttää maakaaren säätämät vaatimukset. Sähköisessä kiinteistökaupassa osapuolet tunnistautuvat vahvasti ja maakaaren vaatimat minimiedellytykset ovat pakollisia kauppakirjaa luodessa, jolloin kaupanvahvistajaa ei enää tarvita.
Voiko yksityishenkilö tehdä sähköisen kiinteistökaupan?
Kyllä voi. Maanmittauslaitoksen Kiinteistövaihdannan palvelu on erityisesti yksityishenkilöiden käyttöön tarkoitettu käyttöliittymä, jossa voidaan tehdä sähköinen kiinteistön kauppa-, lahja- tai vaihtokirja. Kiinteistövaihdannan palvelussa kiinteistön omistaja voi myös hakea kiinnityksiä omistamalleen kiinteistölle tai siirtää sähköisiä panttikirjoja itseltään pois. Myyjä tai ostaja voi myös valtuuttaa toisen tekemään edellä mainittuja toimia puolestaan. Ammattitoimijoiden käyttöön soveltuu digitaalinen kiinteistökauppapalvelu, jossa koko kauppaprosessi hoituu sujuvasti rajapintojen kautta eri järjestelmien välillä.